|
Kaikki rakennukset on sovitettu maisemaan niin, että
ne sulautuvat ympäristöön. Kaukaa katsottuina
nämä eivät herätä huomiota, mutta
lähestyttäessä nämä rikastuttavat
ympäristöä.
Talojen suunnittelussa korostuvat asumisen laatu, materiaalit
sekä sisä- ja ulkotilojen toimivuus. Taloja suunniteltaessa
olemme kiinnittäneet erityisesti huomiota siihen, kuinka
sisätilat ja ulkotilat kytkeytyvät toisiinsa.
Koska ulkona vietetään usein hyvin paljon aikaa,
erityisesti terassien merkitys korostuu. Talojen yhteydessä
olevia terasseja suunniteltaessa olemmekin ottaneet huomioon,
mistä aurinko paistaa sekä yleisin tuulen suunta
ja ympäröivä luonto. Saariston luontoa kunnioittaen
olemme varautuneet terassialueissa siihen, että tarvittaessa
voimme jättää aukot/paikat esimerkiksi merkittäville
puille tai kiville. Hyvin suunniteltuna ne rikastuttavat
ja kaunistavat kokonaisuutta. Myös laakeat kalliot
ovat jo sellaisenaan mitä kauneimpia terasseja.
Myös näkymät rakennuksista ja niiden terasseilta
merelle ja saaristolle ominaiseen luontoon, on suunniteltu
huolella. Koska luonnon merkitys on niin suuri, olemme huomioineet
tämän esimerkiksi ikkunoilla. Isoilla ikkunoilla
voimme visuaalisesti tuoda luontoa myös sisätilaan
ja häivyttää sisä- ja ulkotilan rajaa.
Lisäksi ikkunoiden sijoituksilla olemme voineet samanaikaisesti
myös rajata näkymiä.
Kaikki talot edustavat sekä suunnittelultaan että
varustelultaan ehdotonta luksusta. Panoraamaikkunat tuovat
huikaisevan merimaiseman lähelle ja miellyttävästä
olosta huolehtii erinomainen ilmastointi. Myös sisustusmateriaalit
on valittu viimeistä piirtoa myöten huolella,
ympäröivä luonto ja maisema luonnollisesti
huomioon ottaen.
|